Cloudriven • On-site in Helsinki
Ismo Piispa tässä terve! Siirryn maaliskuun alussa Cloudrivenin myynti- ja markkinointijohtajan paikalta yhteen maailman innovatiivisimmista ohjelmistoyrityksistä, ServiceNow:lle. Haen nyt 15 Microsoft-ekosysteemissä viettämäni vuoden jälkeen Cloudrivenin myyntiin kokenutta korvaajaa tukemaan yhtiön kasvutarinaa. Liikevaihtomme kasvoi viime vuonna orgaanisesti 46%, kannattavuutemme kehittyi erinomaiseksi ja onnistuimme edelleen huippuosaajien rekrytoinnissa. Cloudrivenilla tällaiset onnistumiset saavutetaan yhdessä, ja haussa onkin todella aktiivinen ja itsensä likoon laittava tiimipeluri. Kollegojen tuki ja perusta vauhdikkaalle kasvulle on jatkossakin luja. Yhtiönä Cloudriven on mainio ja asiakkaillemme tuottamamme arvo on palkittu esimerkiksi Microsoftin Vuoden Ohjelmistokehittäjäkumppani -palkinnolla. Kahden edellisen vuoden aikana toteutimme liiketoiminnan painopistemuutoksen tuotepohjaisesta liiketoiminnasta Microsoftin neljän pilven asiantuntijapalveluihin. Muutos vaati myyntijohdolta hieman erilaista taustaa kuin mitä olemme nyt hakemassa. Korvaajani tehtäviä kuvaakin parhaiten joko nimike
Haemme yhteisöömme hyvin sopivaa, tuloksekkaasta B2B myynnistä kokemusta omaavaa avainhenkilöä, jonka tarkka rooli määritellään henkilön mukaan. Avainasioihin molemmissa rooleissa menestymiselle lukeutuvat:
The common work history of the founders of Cloudriven goes back a long way before the company was founded. After the turn of the millennium, career paths at Quartal Content Management Oy met with Microsoft technology consulting and software deliveries. For many of Microsoft's four core cloud services today, expertise extends to the first versions, including SharePoint 2001 and Microsoft CRM 1.0.